lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulusinapin valmistusta

Vihdoinkin meidän perheen loma alkoi ja sen myötä viimeiset joulupuuhat.. Eilen illalla valmistui sinappi illalla haettavan savukalkkunan kaveriksi. Sinapin ohje on alunperin muistaakseni ruokala.net:istä.

Joulusinappi

AINEKSET
1 dl sinappijauhetta
1 dl sokeria
2 munaa
1 dl kermaa
1 tl perunajauhoja
0,25 dl vettä
1 tl viinietikkaa
1 rkl konjakkia 

VALMISTUS
Mittaa sinappijauhe ja sokeri paksupohjaiseen teräskattilaan ja sekoita hyvin. Lisää seokseen kerma ja munat. Sekoita taas. Sekoita perunajauhot veteen ja lisää kattilaan. Kuumenna seos koko ajan sekoittaen ja nosta kattila liedeltä heti kun se on pulpahtanut pari kertaa. Anna sinapin jäähtyä ja lisää sitten viinietikka ja konjakki.

Sinappi saa makunsa siihen käytetystä nesteesta ja mausteista. Nesteenä voi käyttää vettä, öljyä, kermaa tai vaikka kahvia. Kerma pehmentää sinapin makua kun taas veteen tehdystä sinapista tulee vahvempaa
. Sinapin maku tulee esiin vasta kun se on seissyt 10-15 minuuttia sekoituksen jälkeen. Sinapin aromi haihtuu helposti mutta asiaa auttaa kun siihen lisää etikkaa, viinietikkaa tai sitruunamehua. Ne jotka pitävät makeasta sinapista lisäävät siihen reilusti sokeria mutta sen voi myös jättää pois. Sinappiin voi vielä lisätä sattumiksi ja mauksi kokonaisia tai murskattuja sinapinsiemeniä.




4 kommenttia:

  1. Mä oon kans miettinyt, että pitäisi tehdä sinappia. Ostin pari purkkiakin ihan sitä varten. Jossain joululehdessä tai jouluruokalehdessä oli sinappia mihin tuli omenasosetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi omenasose voiskin tuoda sinappiin säväyksen, pitänee kokeilla!

      Poista
  2. Minä teen vain sinappijauheesta, sokerista, kermasta ja munista, kaikkia yhtä paljon. Tuo konjakkitujaus olisi tietysti piste iin päälle, mutta sitä minulla ei ole. Tästähän tulee aika tujua sinappia, mutte meidän väki vaatii juuri tätä.

    VastaaPoista

Pienikin kommentti lämmittää jouluttelijan mieltä :)